YRITYKSEN HISTORIA

Yrityksen historia ulottuu 45 vuoden taakse. Vuonna 1971 Taisto Lindholm perusti Tuusulalaisen paperinkeräysyrityksen. Toiminnan painopiste keskitettiin Keski-Uudellemaalle ja yrityksen paperityöt otti tehtäväkseen Taiston vaimo Liisa. Kierrätyksen suosion ja teknologian lisääntyessä yrityksen toiminta on laajentunut muidenkin jätemateriaalin keräykseen paperin lisäksi.  Nykyisin “yhdenmiehen yrityksestä” on muodostunut suvun kasvaessa perheyritys.


KERÄYSPAPERI & KULJETUS LINDHOLM KY ON KIERRÄTYSALAN YRITYS.

Keräyspaperi & Kuljetus Lindholm on osana rakentamassa ekologisempaa ympäristöä, jossa elämme. Kuulumme Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen jätehuoltorekisteriin, joten tehtävänämme on pyrkiä etsimään väylä sinunkin jätteille, jotta ne pääsevät hyötykäyttöön. Pyrimme jatkuvaan kehitykseen ekologisuutta ja nykytekniikkaa maksimaalisesti hyödyntäen. Yritys palvelee niin yritys-, kuin yksityisasiakkaita koko Uudellamaalla.


MEILLE ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ YMPÄRISTÖMME PYSYY SIISTINÄ LUONTOA MAHDOLLISIMMAN VÄHÄN RASITTAMATTA TULEVIA SUKUPOLVIA VARTEN.

Tärkein toimivan ja monivuotisen asiakaspalvelumme laadun tae ja voimavara on ammattitaitoinen, palvelualtis ja motivoitunut henkilökuntamme. Keräyspaperi & Kuljetus Lindholm Ky työllistää kymmenen vakituista työntekijää. Lue lisää “Asiakkaalta kuultua” kohdasta, miksi muut yritykset ovat valinneet käyttää palveluitamme.

Olemme Tuusulan Yrittäjät ry:n jäsen ja meidät valittiin vuoden 2008 yrittäjäksi tunnustuksena ansiokkaasta yrittämisestä. Vuonna 2001 toimitusjohtaja Taisto Lindholmille myönnettiin Suomen Yrittäjien yrittäjäristin timanttiristi pitkästä ja laadukkaasta yritystoiminnasta.